Tänään päästään miettimään mikä meitä motivoi ja millainen itsetunto meillä on. Ja millainen merkitys näillä on meidän johtamiseemme.
Motivaatio voi vaihdella paljonkin, ihan päivästä ja elämäntilanteesta riippuen (Nuortenmielenterveystalo, 2020.). Itse huomaan, että motivaationi on muuttunut paljon elämäntilanteen mukaan. Silloin kun on ollut esimerkiksi uusi työpaikka, motivaatio on ollut ihan huipussaan. Samoin koulun kanssa huomaan, että motivaationi muuttuu paljon sen mukaan, onko kurssi minulle mieleinen. Silloin kun kurssi on mieleinen, jaksan työskennellä ja tutkia asiaa vaadittua enemmän. Mutta silloin kun kurssi ei ole minulle mieluisin teen vaaditut tehtävät, mutta en käytä omaa vapaa-aikaa sen aiheen tutkimiseen. Käytän kuitenkin aikaa niin paljon, että saan parhaan mahdollisen lopputuloksen ja numeron. Mutta silloin motivaation lähteenä on numero, eikä oppiminen.
Motivaatio heijastuu myös meidän johtamiseemme. Jotta pystyt johtamaan muita, tulee sinun ensin opittava johtamaan itseäsi. Kun sinulla on myönteinen näkemys itsestäsi, asetat itsellesi kunnianhimoisempia tavoitteita. Saavutat nämä tavoitteet myös todennäköisemmin, sillä sinun motivaatiosi on korkeammalla. Pitää uskoa itseensä, jotta motivoidut ja tavoitat tavoitteesi. Jokainen voi opetella johtajaksi, mutta on tärkeää ensin oppia itsensä johtamista. Itsensä johtaminen lähtee aina arvoista, itsetunnosta, asenteesta, motivaatiosta, käyttäytymisestä sekä itsetunnosta. (Ross, 2014.)
Kun nuo kuusi asiaa saadaan kaikki kuntoon, saadaan johtaja, jolla on positiivinen itsetunto ja itsekäsitys. Minulla on ollut niin itsevarmoja johtajia kuin epävarmoja johtajiakin. Kun itsevarma johtaja antaa ohjeita ja tehtäviä, tulee olo, että hän on oikeassa ja oma motivaatiokin kasvaa. Mielestäni paras johtaja on itsevarma, jolla on todella vahva motivaatio ja tavoitteet. Tämä innostaa myös heidän alaisiaan. On kuitenkin tärkeää muistaa ero itsevarmuuden ja ylimielisyyden välillä. Pyrin itsekin itsevarmaksi ja motivoituneeksi johtajaksi. Tähän on vielä matkaa, mutta uskon että otan askelia kokoajan sitä kohti.
Mitä hyötyä sinun mielestä motivoituneesta johtajasta on?
Lähteet:
Ross, S. 2014. A conceptual model for understanding the process of self-leadership development and action-steps to promote personal leadership development. Emerald Insight.
Nuortenmielenterveystalo.fi 2020. Kuinka autan itseäni. Luettavissa: https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/tietoa_mielenterveydesta/kuinka_autan_itseani/Pages/oma_motivaatio.aspx Luettu: 23.9.2020

Hei, tässä blogissa olisi voinut käsitellä enemmän sisäistä ja ulkoista motivoitumista myös tietoperustan ja termien kautta, johon olit oman kokemuksesi mukaan viitannut. Olisin tähän blogiisi toivonut vähän syvällisempää otetta ja pohdintaa lähteiden kautta. Nyt Rossin artikkeliin viittauksessa on mainittu kahteen kertaan sana "itsetunto". Lisäksi toteamus, että "kun nämä kaikki saadaan kuntoon, saadaan johtaja, jolla on positiivinen itsetunto ja itsekäsitys". Näiden "saaminen kuntoon" ei ole ihan niin suoraviivainen asia vaan olisi ollut kiva, jos olisit vähän enemmän kriittisemminkin pohtinut tätä asiaa. Sinulla oli mukavia omia pohdintoja, mutta syvällisempi reflektio lähteiden kanssa tekisivät näistä kattavampia ja perustellumpia pohdintoja.
VastaaPoistaMoikka Tiina,
PoistaOli paljon asioita, joita en käynyt läpi motivaatiosta yms. Mutta koska sanamäärä oli rajallinen päätin, etten kirjoita sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta. Se olisi yksin vaatinut jo erillisen blogipostauksen, jotta olisin siitä saanut mielestäni kattavan.
Myönnän, että ilmaisin "hyvän johtamisen asiat, jotka täytyy saada kuntoon" asian kärkkäästi, ja siitä voi saada kuvan, että se olisi helppoa. Tämä ei kuitenkaan ollut tarkoitus.
Moikka Hanna,
VastaaPoistaOlet mielestäni asian ytimessä siinä, että itsensä johtamisen taito on edellytys oikeastaan kaikelle johtamiselle. Totesit myös, että sinusta hyvä johtaja on itsevarma ja motivoi sitä kautta myös muita. Samaistun tähän mielipiteeseen, sillä olen itsekin ollut niin itsevarmojen kuin vähemmänkin itsevarmojen johtajien alaisena, ja se vaikuttaa motivaatioon tosiaan yllättävänkin paljon. Vastauksena kysymykseesi: minusta motivoitunut johtaja lisää alaistensakin itsevarmuutta, kohottaa työyhteisön ilmapiiriä ja saa mahdollisesti aikaan sitoutuneisuutta niin työtehtäviin kuin työpaikkaankin. :)
Kivaa syksyn jatkoa!
-Rosi
Hei Rosi ja kiitos kommentista!
PoistaHyvä, että postaus herätti sinussa tunteita ja ajatuksia.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että motivoitunut johtaja lisää alaisissa näitä piirteitä. Mielestäni monesti työpaikan ilmapiiri ja alaisten sitoutuminen on yhteydessä johtajaan ja siihen, miten hän käyttäytyy.
Olen huomannut ihan saman, että ilman suurempaa motivaatiota sitä keskittyy lähinnä numeroihin eikä itse oppimiseen. Mikä on musta ainakin siinä mielessä vähän hölmöä, että lopulta sitä tulee kuitenkin käytettyä varmasti yhtä paljon aikaa lopputulokseen :D
VastaaPoistaHei Hanna! Samaistuin kovin kirjoitukseesi siitä, kuinka motivaatiosi muuttuu elämäntilanteen mukaan. Olen samaa mieltä, että motivoitunut johtaja motivoi myös henkilöstöä. Motivaation asteen, kuin myös sen puutteen, huomaa esimiehestä helposti.
VastaaPoista